tiistai 20. maaliskuuta 2018

Luopuminen...

Hei!

Olen tässä nyt toistakymmentä vuotta netissä vastaillut kasvatusalan valintakoeaineistoa siis VAKAVA-aineistoa koskeviin kysymyksiin. Olin tämän alan ensimmäisiä. Kaksi kertaa olen livevalmennustakin tehnyt, ja tulokset ovat sataprosenttiset...

Joka tapauksessa aloittaessani tämän olin sinkku yliopisto-opiskelija, kun nyt olen vakityössä käyvä kahden lapsen isi, joka itsekin työni ohella opiskelen yhtä tutkintoa ja yhtä lisäpätevyyttä. Nyt tänä keväänä on tunnustettava, että aika ei enää riitä minkäänlaiseen panostukseen.

Alunperin lähdin tähän siksi, että toivoin voivani auttaa niitä, joilla ei ole kasvatustieteen pohjaopintoja, selviämään alan jargonin lukemisesta. Tämä siitä syystä, että itse pääsin opettajakoulutukseen vasta toisella yrittämällä, nimenomaan kirjallisuuskokeen heikkojen pisteiden vuoksi: ilman alan sanaston hallintaa ei vain saanut tolkkua aineistoihin.

Vakava-koe on tehnyt paljon hyvää valintajärjestelmällä, vaikka monet uudistuksen tavoitteet ovatkin vaikeita saavuttaa ja vaikeita.

Toivotan kaikille menestystä valitsemallaan uralla. Edelleen kuitenkin saa ottaa yhteyttä, vastailen jos ja kun jaksailen.

Helsingin yliopiston kasvatustieteilijöille terveisiä!

torstai 4. toukokuuta 2017

Miten meni? Mitäs sitte?

Millaisia tunnelmia kokeesta jäi?
Millaisia odotuksia mahdolliseen kakkosvaiheeseen? 

maanantai 27. maaliskuuta 2017

Yleiskeskustelu VAKAVA 2017 -aineistosta

Tämän vuoden VAKAVAssa on artikkeleja tiedonhausta internetissä, erityispedagogiikasta, sosiologiaa, psykoanalyysiä ja politiikan diskurssia... Varmasti mielenkiintoisia ja haastavia artikkeleja. Toteamus otsikkojen luvun jälkeen.
 

Matti Meriläinen, Helena Puhakka ja Hanna-Maija Sinkkonen
Tiedon löytäminen Internetistä ja sen ymmärtäminen osana nuorten ammatinvalintaa koskevaa päätöksentekoa . . . . . . . . . . . . . . 15

Mari-Pauliina Vainikainen, Ninja Hienonen, Pirjo Lindfors, Arja Rimpelä, Mikko Asikainen, Risto Hotulainen ja Jarkko Hautamäki
Oppimistuloksia ennustavat tekijät Helsingin metropolialueen yläkouluissa . . . . . . . . . . . . . 39

Pekka Mertala
Kolmas tila suhteisuuden näyttämönä – mediaviitteet ja läheisten nimet yhteisöllisyyden osoittajina esiopetusikäisten lasten luovassa kirjoittamisessa . . . . . . . . . . . . . . . . 69

Valentina Kieseppä
Autistisen kognition erityispiirteet ja taustamekanismit . . . . . . . . . . . 95

Antti Saari
Tuskallista tietää: Psykoanalyyttinen teoria ja traumaattisen tiedon oppiminen . . . . . . . . . . . . . 119

Alina Kuusisto
Valkoisen kaupungin punainen korkeakoulu: Joensuun korkeakoulun politisoitumiskeskustelun diskurssit vuosina 1969–1975 . . . . . . . . . . 145

Tiedon löytäminen Internetistä ja sen ymmärtäminen osana nuorten ammatinvalintaa koskevaa päätöksentekoa. Matti Meriläinen, Helena Puhakka ja Hanna-Maija Sinkkonen



Keskustelua ja kysymyksiä tähän artikkeliin liittyen.

Oppimistuloksia ennustavat tekijät Helsingin metropolialueen yläkouluissa. Mari-Pauliina Vainikainen, Ninja Hienonen, Pirjo Lindfors, Arja Rimpelä, Mikko Asikainen, Risto Hotulainen ja Jarkko Hautamäki



Keskustelua ja kysymyksiä tähän artikkeliin liittyen.

Kolmas tila suhteisuuden näyttämönä – mediaviitteet ja läheisten nimet yhteisöllisyyden osoittajina esiopetusikäisten lasten luovassa kirjoittamisessa. Pekka Mertala



Keskustelua ja kysymyksiä tähän artikkeliin liittyen.

Autistisen kognition erityispiirteet ja taustamekanismit. Valentina Kieseppä



Keskustelua ja kysymyksiä tähän artikkeliin liittyen.